Iso-Kaukla

Anundilankatu 7, Kiinteistötunnus 001-122-1 Vanha tontinnumero 165 1/2

Palovakuutukset ja muutospiirustukset
Kauklan talon toisella puoliskolla oli 1891 muutospiirustuksen mukaan kaksi asuinrakennusta, toinen kulma- eli raumalaisittain vinkkelirakennus Anundilankatua vasten ja toinen tontin etelälaidalla. Kadun varressa olevassa päärakennuksessa oli seitsemän huonetta ja leivinuunilla varustettu keittiö. Kuisteja tehtiin muutoksen yhteydessä kolme. Toiseen, paritupapohjaiseen asuinrakennukseen rakennettiin kaksi huonetta lisää. Niistä toiseen tuli leivinuuni. Vanhan paritupaosan eteisestä tehtiin keittiö ja kaikki muut huoneet saivat uudet kamarin uunit. Kuisteja tehtiin kaksi. Molemmat rakennukset saivat John F. Lindegrenin suunnitteleman uusrenessanssivuorauksen, päärakennus komeamman ja piharakennus yksinkertaisemman. Ulkorakennuksessa oli eteisillä varustetut talli ja navetta, halkovaja, lato ja käymälä.

Vuonna 1917 tehtiin kahteen kamareista tulisija, jossa voi keittää.

Tontin rakennukset tuhoutuivat talvisodan aikana.

Nykytilanne
Asuinrakennus
Uusi asuinrakennus pystytetty vuonna 2000 – 2001 (Markus Bernoulli)

Ulkorakennus
Uusi ulkorakennus vuodelta 2000 – 2001