Vanha Rauma 30 vuotta maailmanperintökohteena -juhlavuosi

Vanha Rauma 30 vuotta maailmanperintökohteena -logo

Unescon maailmanperintökohde Vanha Rauma viettää 30-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2021. Vanha Rauma hyväksyttiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 ainutlaatuisena esimerkkinä elävästä ja hyvin säilyneestä vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Samana vuonna luetteloon hyväksyttiin myös sotilasarkkitehtuurin muistomerkki Suomenlinna. Molempien kohteiden juhlavuotta on valmisteltu yhdessä.

Juhlavuosi tulee näkymään monin tavoin ja erilaisissa yhteyksissä kuluvan vuoden aikana. Pitkin vuotta verkkosivuille julkaistaan 30 tarinaa, joissa kerrotaan muun muassa kohteiden historiasta, elämästä, ihmisistä ja kulttuurista.

Juhlavuodelle on laadittu oma logo, joka on vapaasti käytettävissä Vanhaan Raumaan ja maailmanperintöön liittyvissä yhteyksissä. Logon voi ladata Rauman kaupungin kuvapankista.

Juhlavuoden kunniaksi Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskus Tammelan julkisivua täydennetään kauan toivotulla portilla. Myös Tammelan uudistettu verstas avataan kesällä.

Koronatilanteen salliessa Tammelassa järjestetään loppukesällä tilaisuus Vanhan Rauman kiinteistönomistajille, asukkaille ja yrittäjille, jotka ovat merkittävässä roolissa Vanhan Rauman vaalimisessa ja elävöittämisessä.

30-vuotiaiden maailmanperintökohteiden yhteistä juhlaseminaaria vietetään Raumalla 1.–2.12. Seminaarin aiheena on muutos.

Rauman kaupunki toivoo myös raumalaisten yhdistysten, seurojen ja yritysten osallistuvan juhlavuoteen omilla tapahtumillaan.