Vanhan Rauman rakennukset

Mustavalkoisia valokuvia Vanhan Rauman rakennuksista ja ihmisistä.

Vanhassa Raumassa on yli kaksisataa tonttia. Kuten maaseudulla, täälläkin on jokaisella talolla oma nimensä. Taloon kuuluu yleensä asuinrakennus ja ulkorakennuksia. Tonttien koko vaihtelee, ja myös rakennusten lukumäärä tontilla. Isoon kiinteistöön kuuluu useita asuinrakennuksia ja ulkorakennuksia.

Vanhan Rauman taloilla on kaikilla oma historiansa. Samat tontit ja talonnimet ovat myös vanhoissa kartoissa ja asiakirjoissa. Muutoksiakin on tapahtunut, tontteja on yhdistetty ja jonkun asukkaan nimi on saattanut vakiintua talon uudeksi nimeksi. Talojen vaiheita voidaan seurata pitkälle historiaan. Myös rakennuksista on tietoja, vanhemmilta ajoilta satunnaisesti, mutta 1800-luvulta jo jokaisesta talosta.

Rauman museossa on 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa selvitetty laajasti talojen ja niiden rakennusten vaiheita erityisesti 1830-luvulta alkavan palovakuutusaineiston ja 1800-luvun jälkipuoliskolle ajoittuvan rakennus- ja muutospiirrustuaineiston avulla. Tämä aineisto on tehty näiden selvitysten perusteella. Taloja voi etsiä joko talonnimien perusteella tai katuosoitteen mukaan. Talojen nimien perusteella voi etsiä niiden sijainnin Rauman karttapalvelusta.

Rakennusten nykytilanne, käyttötarkoitus ja lupahistoria tulee tarkistaa rakennusvalvonnan arkiston lupa-asiakirjoista ja suunnitelmista.

Tekstit: Anna Nurmi-Nielsen
Valokuvat: Rauman museo, ellei toisin mainita